Hei!

Nimeni on Laura Lehto (koiranäyttelyissä tunnen nimen Late) ja olen 19-vuotias abiturientti Toivalasta, Kuopion läheltä. Asun perheeni ja kolmen koirani kanssa omakotitalossa, jossa minulla on oma pieni yksiö, joka tuntee nimen Lapala (the partyhouse) ;) Koirien lisäksi harrastan jalkapalloa ToU:n naistenjoukkuessa.

Minun ollessa pieni, meillä oli 2 rottweileria sekä tiibetinspanieli. Mutta varsinaisen oman koirani sain jouluna 2003. Nalle johdatteli minut koiramaailman pyörteisiin, niin kuin varmasti jokaisen ensimmäinen koira. Ja siitä tämä koiraharrastus sitten saikin alkunsa. Nalle ei kuitenkaan kerinnyt olla luonani kuin pienen hetken, Nallen jäätyä auton alle maaliskuussa 2005.

Pitkään aikaan Nallen jälkeen en voinut kuvitellakaan ottavani uutta koiraa, sillä ikäväni oli niin suuri. Jatkoin kuitenkin näyttelyissä kiertelyä Nallen kasvattajan Merjan kanssa, saaden esittää hänen koiriaan. Merjan opetuksessa opettelin myös trimmaamaan kesällä 2005.

Aloin haaveilla haaveilla uudesta koirasta ja odottelinkin pitkään Nallen siskolta pentua, mutta Milli ei koskaan jäänyt kantavaksi. En enää malttanut odottaa, sillä olin jo ollut 1,5 vuotta ilman koiraa. Niinpä meille sitten sattumien kautta elokuussa 2006 tuli Elinalta Oulusta narttupentu, Iitu.

Minulla ei ollut mitään suunnitelmia ottaa toista koiraa, kunnes olin Teneriffalla ja sain Merjalta puhelun "Haluaisitko toisen koiran?" En tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta, sillä pentu olisi entisen koiramme Nallen siskopuoli. Niinpä Melli tyttö sitten muutti meille sijoitukseen maaliskuussa 2007.

Ei kahta ilman kolmatta.. Ihastuin ystäväni Saritan löwchen urokseen Boboon ja haaveilin mielessäni omasta leijonasta. Kunnes kuulin, että Saritan Bobo ja ystäväni Lillin narttu Rosa ovat saamassa pentuja. Siitä se idea sitten lähti, minun on pakko saada ikioma leijona! No maaliskuussa 2008 meille sitten muutti löwchen uros Veikka.

Haluan vielä kiittää kaikkia ystäviäni mahtavista näyttelyreissuista sekä koirieni kasvattajia Elinaa, Tiinaa ja erityisesti Merjaa, sillä ilman häntä tuskin olisin tässä. Merja onkin minulle kuin äiti ;)

Toivottavasti viihdyt sivuillani!

- Laura